Eilen olin 3h taas Jussilla ja Lauralla, syötiin ja juteltiin. Mietittiin josko saisi Antaverkan ostettua meidän kolmeen pekkaan. Vitsi se olisi kyllä tosi hyvä juttu. Pistetään mietinnän alle :)
Tuosta juttu tuokiosta oli minulle todella paljon hyötyä, toivottavasti myös heille. Sain rauhan itselleni, huomasin että he ovat suht hyvässä kunnossa, tilanteesta huolimatta.
Minä olen sellainen ihminen että otan toisten surut ns itseeni. Eli itsekkin stressaan, hermoilen ja suren, en tietenkään samassa mittakaavassa kun osalliset mutta paljon joka tapauksessa. Ed. työ viikkokin kertoo siitä. Ja se mitä perjantaina tapahtui... huh. Koko aamupäivän olin "hätääntynyt", mitä teen, jotain pitää tehdä mutta en vaan saanut aikaiseksi mitään tehtyä. Sydän heitti volttia. Sitten hermoilin kauhuissani siitä että kehtaanko mennä niille käymään, mitäs jos ne ei halua että joku sinne heti tuppaa. Olin hermona, sitten huomasin Jussin kirjoituksen blogissa ja repesin. Valtava itku tuli.
Näin jälkeen päin tuntuu olo naurettavalta. Olen kuten äitini, ei ole omena kauas puusta pudonnut. Tunteet on pinnassa vaikka toisille tapahtuu jotain, olen myötä eläjä. Ja halu on todella kova auttaa toisia pääsemään heidän pahasta olosta, olen tälläinen emo :)
Äläs nyt, lopulta pääsin kauppaan. Prismaan menin ensin yläkertaan, olo oli ok vielä. Alakerrassa olo ahdistui, rinnasta painoi, sydän veti tuhatta ja sataa, hätäännyin, tuli olo että ULOS ULOS. Aloin vapisemaan. Eli tuttu paniikkikohtaus iski, mutta tällä kertaa ensimmäistä kertaa kaupassa. Halusin huutaa (onneksi en huutanut), en muistanut yhtään mitä olin siellä tekemässä. Menin nurkkaan missä ei ollut ihmisiä eli koiranruokien luokse :), keskityin niihin paketteihin ja luin niitä. Olo helpottui hetken päästä sen verran että muistin mitä olin hakemassa kaupasta, nopeaan kamat kärryyn, kassalle ja ulos. Autossa ei meinannut avain mennä virtalukkoon kun kädet tärisi. Kotona oli olo ihan hyvä. Nuo on inhottavia, viimeksi sain sellaisen joulukuussa. Joo, no ei ihan tämä suru tapaus kyllä pelkästään vaikuta, on tässä muutakin...
Tänään muksut nukkui puoli kahdeksaan, Riku antoi minun nukkua kahdeksaan, tai loppuen lopuksi nousin vasta puoli yhdeksän, väsy oli niin kova. Ja naureskelin lapsille että vaikka äiti heräsi puoli yhdeksän, äitin silmät heräsi 20min myöhemmin :)
Hei alkoi hommat, koristelin kakun, leivoin mustikkapiirakan, siivosin vessat, imuroin, laitoin lasten huoneet kuntoon, pesin lattiat, pistin 2 kertaa tiskikoneen päälle kun likaisia astioita tuli koko ajan vaan lisää. Tein meille ruoan, syötiin. 12 aikaan kun paistelin pasteijoita uunissa niin väsy iski yllättäen, laitoin puhelimeen ajastuksen ja painuin sänkyyn ja lapsille piirretyt päälle. Lepäsin/torkahtelin sen 20min ja ei kun ylös vaan. Kiireellä kaivoin kupit yms lautaset kaapista, katoin pöydän valmiiksi ja koristelin paikkoja palloilla ja serpentiinillä. Itseäni yritin kaunistaa meikkaamalla ja vaatteet vaihdoin. Lotankin pistin kauniiksi :) Kello oli 13 kun kaikki oli kunnossa ja ovi kello soikin sitten. Päivä meni keittiössä hääräten ja vieraita passaten. Eli normaalit synttärit :)
Isä ja Eira lähti neljän korvilla ja ne olikin viimeiset vieraat. Pistin lapsille taas piirretyt ja kaaduin sänkyyn. Makoilin, olin puhki. Olikohan se kuudelta kun nousin sieltä vasta, jalkoja särki. Katselin hieman ohjelmia Faktalta ja lottakin tuli katsomaan minun kanssa. Sieltä tuli taas se riskisynnyttäjät -ohjelma. Lottaa kyseinen ohjelma kiinnosti todella paljon. Tosin mietin olikohan jotkut kohdat liian raakoja sille, yöllähän sen näkee sitten :) Sitten alkoi kysymykset taas Jussin ja Lauran vauvasta. Sattuiko sitä, miksi, miten, miksi sitä ei hoidettu noin kun noita vauvoja. Hyvin niistä kysymyksistä selvisin :)
Illemma avasin oluen:) Ja nyt tässä kolmatta jopa juon. Pojat ei taaskaan rauhoitu sänkyihin, vielä vaan kikattelee ja supattaa ja kello on kuitenkin jo 22.20.
Huomenna tulee Katja lasten kanssa kahveille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti