Eira tosiaan nukkui pois 28.2 Terhokodissa. Rauhallisesti ilman kipuja. Näin se elämä kulkee ja nyt oli Eiran vuoro lähteä, sitähän ei kukaan tiedä miksi. Näin on vaan elättävä ja oppia elämään tästä eteenpäin surusta huolimatta.
Hautajaiset oli tänään ja kaikki meni hyvin, niin kuin Eira halusi. Miron reaktio yllätti, kappelissa Miro itki aika paljon. Hän vaan kaipasi mummua... Nytkin Miro tässä on aika hiljainen, kaipaa läheisyyttä koko ajan.
Isähän on nyt heikko ja häntä olen tukenut ja auttanut Eiran kuoleman jälkeen. Pirun raskasta tämä on, pitää myöntää. Omat voimat loppuu kun katsoo ja tukee toisen surua. Hoidan siellä kaikki koti työt ja kuuntelen. Tätähän tämä on, joskus isä on minua auttanut ja opastanut, nyt on minun vuoro. Mutta ollaan todettu sellainen asia... vaikka kuolema on kamala asia niin meitä, ketä tänne jää niin lähentää todella paljon. En ole koskaan isän kanssa puhunut niin paljon mitä tässä nyt kolmen viikon aikana ja Pian kanssa ollaan juteltu. Pia on siis Eiran tytär jolla on myös kaksi lasta, Santeri ja Eemeli. Sovittiin jo ensi kesäksi sinne kyläilyä lasten kanssa. He siis asuvat tuolla joensuun vieressä.
Tässä nyt eletään päivä kerrallaan. Mutta yksi asia kyllä pitää korjata, meinaan tuo liikunta hommeli :) Herranjumala... mitkään vaatteista ei meinaa mahtua päälle kun tuo lantion seutu on paisunut :) Ei tässä kyllä ole ollut minkäänlaisia intressejä laihduttaa tai käydä lenkillä yms. Jospa se nyt tästä kun saatiin Eira lepoon ja erinlainen suru alkaa.
Jotenkin tämä kaikki on vaikuttanut omaan ajattelu tapaankin, sitä osaa arvostaa mitä on itsellä.
Noh, nyt taidan mennä lepäämään ja lasten kanssa vielä olemaan.
