Perjantai, helle jatkuu :D

Aivan ihanaa kun on näin lämmintä :)))

Olin Töiden jälkeen lasten kanssa ulkona viidestä puoli yhdeksään. Miro kyllä kannettiin sisälle tuntia aikaisemmin... niska perse otteella :/ Hermo sillä taas meni, ja niin yli taas kun olla ja voi. Muu ei auttanut kun raahata kiukusta kihisevä ja sammakoita suustaan päästävä 6v poika kotiin isin kanssa. Illalla kun Lotan kanssa kotiuduttiin, sisällä odotti hymyilevä poika joka kuunteli YouTubesta Antti Tuiskua. Pyysi kyllä anteeksi käytöstään ja sanojaan :)

Huomiseksi suunniteltiin reissua Suomen Linnaan, eväät mukaan ja onkaloita etsimään :) Kuumaa ovat taas luvanneet, joten luultavasti tiedossa palaneita ihon osia!!

Lotan tuo kamala allerginen juttu alkaa olla jo poissa, hieman on iho kirjava mutta muuten hieno. Maanantaina aloitetaankin uusi epilepsia lääke... kokeillaan kuinka sen kanssa käy.

Tänään pistin merkille töissä. Kun eräs työkaverini, suht läheinen sellainen kyseli Lotasta ja sen siitä Allergisesta reaktiosta yms, oli kauhuissaan. Niin sitten se yritti udella minun jaksamista, miten minä asian otan. Olin vaan reteesti, että juu juu kyllä tämä tästä, ei hätää. Takapakkeja tulee mutta ei se haittaa minua, ihan hyvin jaksan.
Vaikka siis tosi asiahan on ihan toinen.... Jos ei muuta niin kroppa reagoi tähän stressiin ja onhan tämä ollut henkisesti helkutin raskasta ja jos edellisen kirjoituksen lukee niin ei ne minun ajatukset ole kovin iloisia ollut.
Mutta mietin, että kuinka vaikeaa minun on avautua kasvokkain ja jollekkin myöntää, että mennään äärirajoilla. Tälläisiä olen miettinyt... olen tuntenut tälläisiä tunteita... Miksi niitä on niin vaikea sanoa ääneen, tänne kyllä on niistä helppo kirjoittaa, vaikka tiedän että on kaiken kansan luettavissa...! Onko minun vaan vaikea tunnustaa ääneen ettei jaksa tai ettei voi hyvin, jos olenkin heikko kun tunnustan.... En osaa ottaa sympatiaa vastaan, tulen vaivautuneeksi ja olo tuntuu jotenkin, miten sen nyt sanoisi... hävettävältä, olisin taakka ja ressukka jonka asioita puidaan
Samaahan se oli silloin kun olin lasten kanssa kotona. En muista kuinka vanhoja lapset oli, ehkä 1, 2, ja 3v. tai nuorempiakin. Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta joka ei koskaan lasten välissä helpottanut, ja oli ja tuli asioita mitkä on jäänyt taakse mutta pointti on tässä se, että kun kunta hankki meille henkilön joka kerran viikossa teki 4h meillä ihan mitä vaan halusin. Ja kyllä me siinä puhuttiinkin paljon. Niin silloin oli enemmän kun vaikeaa käsittää ja myöntää, että ei jaksa. Yritin sanoa, että voin ihan hyvin, kunhan saan hieman nukkua ja olo on ihan ok, uskokaa jo.
vaikeita asioita, niin vaikeita. Jotka vaan valitettavasti poistuu vain ajan myötä, vissiin.

Taas tämä meni tähän synkistelyyn... jos joku tätä lukee, en oikeasti ole negatiivinen ihminen :) Tänne on vaan niin helppo kirjoittaa.

Vallan on vierähtänyt tovi viime kirjoittelusta

Eipä ole ollut oikein aikaa tänne piipahtaa.

Kovin on ollut erikoinen ja hieman ikäväkin kevät ja alku kesä. Lotta tuottaa harmia kaikkien kolmen puolesta, en jaksa niitä sen kummemmin purkaa nyt täällä, eiköhän kaikki niistä jo tiedä.

Pitkään olin tuossa keväällä sairaanakin, yhteensä 7 viikkoa siinä meni. Hyvin sitä ennen sain kävely kärpäsestä kiinni, mutta tuli tuo pirun tauti niin sekin TAAS jäi :) Eli siis hieman on motivaation puutetta. Aleksin villasukkia olen tehnyt ainakin 2kk jo. Ei tunnu siihenkään energia taikka aika riittävän. Mutta jospa tämä nyt tästä kesn aikana alkaisi sujumaan...
Se täytyy kyllä sanoa, että kovia omantunnon tuskia olen tässä viimeisen parin kk aikana kärsinyt. Ja pohtinut elämää ennen, nyt ja tulevaisuutta. Kuinkahan paljon yhdelle ihmiselle annetaan kestettäväksi, annetaanko sitä liikaa vai annetaanko sitä sen verran mitä joku tietty ihminen jaksaa. Toiset jaksaa enemmän ja toiset sitten vähemmän. Tuntuu pahalta (joo tyhmää olla "kateellinen"), että toisilla elämä on kun ruusuilla tanssimista. Tai ehkä ihan niinkään, mutta asiat on kuitenkin todella hyvin. Ei tule mitään yllättäviä takaiskuja, sairauksia, on itselle aikaa, perheen kanssa kaikki sujuu tasapainossa. Tämä on kyllä kateellisen ihmisen puhetta, siltähän se kuulostaa. Väkisin sitä ajattelee, että mitä seuraavaksi. Sitä jo miettii mahdollisia asioita mitä voisi kenties tapahtua, ja valmistella itseensä jo pahinpaan. Ei ehkä sitten tunnu niin pahalta kun on asiaa jo valmiiksi miettinyt, ja pääsee yli helpommin.
Esimerkiksi Lotan epilepsia. Se kyllä kolahti. Ekan kohtauksen jälkeen surffailin netissä hulluna, ja löysin monia kirjoituksia siitä kuinka paha migreeni voi aiheuttaa kouristuksia. Ajattelin, no niin noinhan sen täytyy olla. Ei sillä voi olla epilepsiaa enään tuohon päälle. Olin ihan 100% varma, että kohtaus johtui ylirasituksesta tms. Ja en siis valmistanut itseäni siihen mikä se diagnoosi lopulta oli. Se tunne oli valtava paha kun kuuli ne sanat, kuin kuoleman tuomio. Sillä olen miettinyt tulevaa, ja mitä kaikkea tässä voikaan tapahtua. "jos käy näin... niin...". Ehkä se on hyvä miettiä asioita siltäkin kantilta, että mikään täällä ei ole pysyvää, mitä tahansa voi huomenna tapahtua. Ja se mitä tulee eteen, ne on vaan kestettävä, ei siinä muu auta.
Onpas masentavaa...

Helle on alkanut :) IHANAA!!!! Kun tuo Lotta tuosta toipuu niin päästään ulkoilemaan urakalla, ja polttamaan taas itsensä :)
Kesäloma alkaa vasta kk päästä, sitä odotellessa ja sitten lähdetään Antaverkkaan pidemmäksi aikaa. Saan siellä laitella pihoja ja kuopsutella pylly pystyssä :)

Siskoa (ihana sana :) )olisi myös mukava nähdä, mutta se ei taida nyt onnistua. Ei ainakaan näillä näkymin. Eihän sitä tiedä jos menisin sinne joku viikonloppu junalla (varo vaan, kohta koputtelen ovelle).

Kello on jo kymmenen illalla. Lotta ei saa unta, se nukkui illalla migreenin takia ja heräili vasta puoli kahdeksan. Pyykit odottaa koneessa kuivaamaan laittajaa ja lasten huomiset vaatteet pitää katsoa valmiiksi. Aleksihan on mummun ja ukin kanssa mökkeilemässä Pyhännällä vielä 1,5 vko:a, sillä on kissan päivät. 24/7 non stop huomiota hömppä mummilta joka tykkää pelailla, askarrella ja touhuta koko ajan.

Koti työt huutelee minua joten palamisiin