lauantai 12. toukokuuta 2007

JEE, Hyvä suomi :)

Päivä hujahti taas vauhdilla.
Sain sen kamalan tiski vuoren purettua aamulla kun Riku ja Lotta oli kaupassa, mutta jo iltapäivällä oli taas uusi vuori.. harkitsen kertakäyttö astioita!
Santtu oli täällä hoidossa. Oltiin pihalla ja tehtiin ruokaa ja syötiin. Kun santtu lähti, askartelin lasten kanssa Marjalle kortit silkkipaperista ja jännättiin suomi-venäjä ottelua.

Lotta kaupassa oli valinnut itselleen nimppari lahjan, tamacotshin vai mikä lie virtuaali lemmikki. Ohjeita lueskelin niin se voi alkaa seukkaan, sitten naimisiin pääsee ja vielä raskaus aika ja synnytys. Onpa ne nykyajan lelut kummallisia :)


Olen ihmetellyt sitä että mikä kumma meidän lapsissa on vikana, onkohan ne sairaita. Ne eivät juurikaan ole riehunut tänään. Toisaalta en valita. En olisi tänään jaksanut yhtään tapella. On ollut aikas plääh olo koko päivän.
Oltiin Rikun vanhemmilla äitienpäivä kahveilla. Kahvipöydässä muisteltiin että vuosi sitten kun oli viisut mentiin juuri sinä iltana Espanjaan. Juteltiin että mihinkäs nyt lähdettäis niin lapset huutivat yhteen ääneen, HAWAJILLE. Ja he näyttivät taitonsa hula hula tanssista ja lauloivat jotain aloha laulua. Kaunis kiitos tästä Disneyn piirretty kanaville :)

Nyt alkaa iltapala rumba ja odotellaan että euroviisut alkaa :) Ostin nesteeltä mäyriksen, En kyllä meinaa juoda niitä kaikkia, varmaankaan :)

Ei kommentteja: