Eipä ole ollut oikein aikaa tänne piipahtaa.
Kovin on ollut erikoinen ja hieman ikäväkin kevät ja alku kesä. Lotta tuottaa harmia kaikkien kolmen puolesta, en jaksa niitä sen kummemmin purkaa nyt täällä, eiköhän kaikki niistä jo tiedä.
Pitkään olin tuossa keväällä sairaanakin, yhteensä 7 viikkoa siinä meni. Hyvin sitä ennen sain kävely kärpäsestä kiinni, mutta tuli tuo pirun tauti niin sekin TAAS jäi :) Eli siis hieman on motivaation puutetta. Aleksin villasukkia olen tehnyt ainakin 2kk jo. Ei tunnu siihenkään energia taikka aika riittävän. Mutta jospa tämä nyt tästä kesn aikana alkaisi sujumaan...
Se täytyy kyllä sanoa, että kovia omantunnon tuskia olen tässä viimeisen parin kk aikana kärsinyt. Ja pohtinut elämää ennen, nyt ja tulevaisuutta. Kuinkahan paljon yhdelle ihmiselle annetaan kestettäväksi, annetaanko sitä liikaa vai annetaanko sitä sen verran mitä joku tietty ihminen jaksaa. Toiset jaksaa enemmän ja toiset sitten vähemmän. Tuntuu pahalta (joo tyhmää olla "kateellinen"), että toisilla elämä on kun ruusuilla tanssimista. Tai ehkä ihan niinkään, mutta asiat on kuitenkin todella hyvin. Ei tule mitään yllättäviä takaiskuja, sairauksia, on itselle aikaa, perheen kanssa kaikki sujuu tasapainossa. Tämä on kyllä kateellisen ihmisen puhetta, siltähän se kuulostaa. Väkisin sitä ajattelee, että mitä seuraavaksi. Sitä jo miettii mahdollisia asioita mitä voisi kenties tapahtua, ja valmistella itseensä jo pahinpaan. Ei ehkä sitten tunnu niin pahalta kun on asiaa jo valmiiksi miettinyt, ja pääsee yli helpommin.
Esimerkiksi Lotan epilepsia. Se kyllä kolahti. Ekan kohtauksen jälkeen surffailin netissä hulluna, ja löysin monia kirjoituksia siitä kuinka paha migreeni voi aiheuttaa kouristuksia. Ajattelin, no niin noinhan sen täytyy olla. Ei sillä voi olla epilepsiaa enään tuohon päälle. Olin ihan 100% varma, että kohtaus johtui ylirasituksesta tms. Ja en siis valmistanut itseäni siihen mikä se diagnoosi lopulta oli. Se tunne oli valtava paha kun kuuli ne sanat, kuin kuoleman tuomio. Sillä olen miettinyt tulevaa, ja mitä kaikkea tässä voikaan tapahtua. "jos käy näin... niin...". Ehkä se on hyvä miettiä asioita siltäkin kantilta, että mikään täällä ei ole pysyvää, mitä tahansa voi huomenna tapahtua. Ja se mitä tulee eteen, ne on vaan kestettävä, ei siinä muu auta.
Onpas masentavaa...
Helle on alkanut :) IHANAA!!!! Kun tuo Lotta tuosta toipuu niin päästään ulkoilemaan urakalla, ja polttamaan taas itsensä :)
Kesäloma alkaa vasta kk päästä, sitä odotellessa ja sitten lähdetään Antaverkkaan pidemmäksi aikaa. Saan siellä laitella pihoja ja kuopsutella pylly pystyssä :)
Siskoa (ihana sana :) )olisi myös mukava nähdä, mutta se ei taida nyt onnistua. Ei ainakaan näillä näkymin. Eihän sitä tiedä jos menisin sinne joku viikonloppu junalla (varo vaan, kohta koputtelen ovelle).
Kello on jo kymmenen illalla. Lotta ei saa unta, se nukkui illalla migreenin takia ja heräili vasta puoli kahdeksan. Pyykit odottaa koneessa kuivaamaan laittajaa ja lasten huomiset vaatteet pitää katsoa valmiiksi. Aleksihan on mummun ja ukin kanssa mökkeilemässä Pyhännällä vielä 1,5 vko:a, sillä on kissan päivät. 24/7 non stop huomiota hömppä mummilta joka tykkää pelailla, askarrella ja touhuta koko ajan.
Koti työt huutelee minua joten palamisiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti