maanantai 18. kesäkuuta 2007

Maanantai, suunnistus päivä

Jooh, maanantai ei yleensäkkään ole töiden puolesta se hyvä päivä. Aina sitä toteaa no, tämä on maanantai. Tuli jos jo jonkin sortin katastrofia jotka piti selvittää. Sain sen yhden lintsarinkin kiinni vihdoin. Hän minulle sinisin silmin valehteli että, joo olen minä ollut töissä, tosin perjantaina olin kyllä Virossa. Minä jouduin hänen siivoukset tänään tekemään ylitöinä ja kyllä otti pannuun. Mitenköhän tuollaisessa tilanteessa yleensäkkin pitäisi tehdä, siis kuinka kovasti voit sanoa ettei pääluottamusmiehet soittele perään asiattomasta käytöksestä. Pitäisikö vaan että no voi voi kun et ole ainakaan viikkoon ollut töissä etkä ole mitään ilmoittanut, ei haittaa, sattuuhan sitä :) Sitten yksi siivooja soitti aamulla että minä en jaksa tulla töihin, voisitko soittaa työterveys lääkärille aikaa, HALOO. Oikeesti, miten tuollaiset pystyy elämään tässä yhteiskunnassa. Kun ei nyt huvita tulla, niin kehtaa vielä sanoa esimiehelle ihan suoraan.
Tänään tuli tosiaan pidempi reilu 9h päivä. No, täytyy ottaa se takaisin kun pystyy.

Kotona sitä samaa, ruoan laittoa, tiskejä. Sitten puoli kuusi lähdettiin Aleksin harjoituksiin, sinne johonkin Halkian/mäntsälän lähistölle. Aleksin kanssa siellä juoksenneltiin, syötiin mansikoita ja kerättiin kukkia matkalla :) Nyt olikin hieman haasteellisempi matka, siellä ei ollutkaan niitä reittejä merkitty metsään, vaan piti ihan itse osata suunnistaa kartasta ihan kokonaan. Meni minullakin sormi suuhun :) Muutenkin maasto oli mielestäni liian haastava noin pienille. Korkeus erot oli aika isoja, polut oli kasvanut umpeen. Asiasta viidenteen... sinne tulee paljon mustikoita ja varmaan sieltä löytyy paljon kanttarelleja, oli maasto sellaista. Paljon saniaisia ja sammalta.
Lopulta päästiin maaliin kun oltiin n 45min siellä rämmitty. Kaupan kautta kotiin ja kello olikin jo puoli kahdeksan.

Lotta oli taas vauhdissa. Se on jännä, miten se koko ajan haluaa olla joko Mirossa tai Aleksissa kiinni. Pojat ei saa olla hetkeäkään rauhassa kun Lotan pitää siinä olla aivan koko ajan. Ja jos pojat ei halua olla aina sen kanssa niin krokotiilin kyyneleet valuu ja sydäntä raastava itku pääsee kun kukaan ei KOSKAAN hänen kanssaan leiki.
Päätä särkee taas, kurkkua aristaa. Tuntuu kun olisi vettä nenässä. Varmaankin jonkin sortin flunssa.
Pyykkikone laulaa vielä vaan, unohdin sen laittaa päälle aikaisemmin. Pitäis hieman paikkoja järjestellä kun huomenna tulee tänne jotkut ilmanvaihto ukkelit vaihtamaan jotain ritilöitä, kansia yms juttuja uusiin.
Aamulla taas heti kuudeksi töihin, aikas mukavan kiire päivä taas. Vielä enemmän kun tänään. Pitää pomon hovikuskinakin toimia kun hän ei saa autoa ajaa nyt pariin viikkoon.
2 päivää ja sitten alkaa piiiitkä viikonloppu, olen torstain lomalla (yksi unohdettu lomapäivä). Varmaankin lähdetään torstaina jo Antaverkkaan, Riku tosin menee tampereelle vielä töihin. Heillä kun on sielläkin toimisto.

Nyt hommailemaan, uni painaa meinaan niin paljon simmuja että ei ole tosi!!!

Ei kommentteja: