torstai 20. syyskuuta 2007

Touhuilua ja ehkä luultavasti jälkitaudin poikasta :(

Unohdin aivan kokonaan kertoa mitä eilen tapahtui. Aleksin aapista katseltiin ja katseltiin kirjaimia ja poika hieman esitteli mitä osasi. Siinä sitten Aleksi äänteli sanaa "aasi". Nykyään kun ei tavuttamalla opetella lukemaan vaan äänteillä. Se luetteli kirjaimet ja totesi lopuksi että äiti, tuossahan lukee aasi :D. Hurrasin että hyvä hyvä,sinähän luit ensimmäisen sanasi, siitä se lähtee. Oli poika NIIN ylpeä itsestään ettei ole tosi :) Mutta turhautui sitten kun ei osannut enempää, lohduttelin ettei sinun tarvitsekkaan osata vielä, aikanaan opit kyllä kuhan enemmän kirjaimia käytte läpi. Oli se itsellekkin niin jännä tunne, se osasi lukea. Vaikka oli vaan yksi sana mutta silti :)

Työ päivä lähti jotenkin rullaamaan, aivastelin jonkun verran mutta olo reipastui.

Hain Lotan ja Miron ja kun Aleksi soitti yhden aikaan niin kysyi lupaa jäädä koululle hetkeksi leikkimään kavereiden kanssa, lupasin ja se jäi hetkeksi.
Aleksi tuli kotiin ja teki äidinkielen läksyt, sellaisia tehtäviä että piti alku tavut osata laittaa oikeeseen sanaan ja hienosti osasi tehtävän, kehuja sateli taas äidin suusta :)
Sitten käytiin prismassa Aleksin kanssa ja nyt on taas kaappi täynnä, edes pari päivää. Vaille neljä mentiin marja mummun synttäri kahveille ja syötiin pizzaa myös. Viiden jälkeen oltiinkin jo kotona, pistin kamoja kassiin ja minä ja lapset lähdettiin Aleksin koululle. Siellä oli sellainen ulko tapahtuma koko koululle ja perheille. Kuudelta se alkoi. Siellä oli pari luokkaa järjestänyt arpajaiset ja puffetin. Sitten siellä oli kaiken maailman piha pelejä ja liikunnan ope piti erinlaisia leikkejä. Oli kyllä todella mukavaa. Törmäsin siellä yhteen työkaveriin, tai se on meillä kouluttajana ja samainen nainen koulutti minuakin kun olin siinä vuoden kestävässä koulutuksessa. Nyt vaan juteltiin ihan muista kun työ asioista ja oikein mukavalta vaikutti noin siviilissä, vaikka ei se kouluttajanakaan ole mikään kamala. Vaihdettiin omia priva numeroita.

vasta 20 aikaan oltiin kotona. KURKKU KIPEÄ, kääks. Nuha vaivaa taas. Riku sanoikin että no nyt se jälkitauti iskee sinuunkin, toivottavasti ei mutta siltä näyttäis :( Onneksi Riku alkaa olla paremmassa kunnossa ja huomenna se meneekin jo töihin.
Meillä oli lasten kanssa oikein mukavaa keskenämme siellä. Kotona iltapalat ja lapset heti sänkyihin.

Lapset on alkanut miettimään elämää suurempiakin kysymyksiä. Esimerkiksi: Mistä ihminen on tullut? Vastasin apinasta piiiiitkän ajan saatossa. Ja keskusteltiin mm. häntäluusta :) No sitten kysyivät että no mistäs ne apinat sitten on tullut? Siihen vastasin että... kysykää isältänne, se on lukion käynyt :) Itse nauroin mutta lapset ei tajunnut :D Riku sitten yritti vastailla jotain.

Ja Lottaa on mietityttänyt sellaiset lapset jolla ei ole isää tai äitiä. Niiden eskari ryhmässä on yksi tyttö joka asuu lastenkodissa, ja ne on ystävystyneet. Ovat kyllä hyvä pari. Se tyttö on melkein piki musta ja Lotta tuollainen vaalea suomalais tyttö :) Mutta ei näköjään nykymaailman lapsilla ole väliä minkä värinen iho on. Ihan hyvä vaan! Lotta halusi tiedustella miksi siellä lasten kodissa on lapsia ja mitä niillä lapsilla siellä on. Yritin parhaani mukaan selittää kaiken mitä katsoin 6 vuotiaan tarpeelliseksi tietävän kyseisistä paikoista. Luulin että Lotta alkaisi suremaan kun kaikilla niillä ei ole vanhempia mutta se käänsi asian ihan toisin päin mielessään. On kuulemma kiva paikka, siellä on aina kavereita ja monta aikuista hoitamassa. Jos jollain aikuisella menee hermo niin toinen voi tulla sitten jatkamaan :) Lotta on kuulemma kysynyt tältä tytöltä jo sen vanhemmista mutta ei kuulemma muista mitä se sanoi. Minä kun yritin ettei se menisi kyselemään jos vaikka se pahoittaisi mielensä. Mutta ei kuulemma pahoittanut. Tytöt on kuulemma päättäneet että se tulisi meille yöksi joskus, sanoin että veikkaampa että se ei ihan tuosta noin vaan onnistu :)

Joopa, kello on jo puoli 12 ja minun on pakko mennä kuudeksi töihin. Pitää meinaan vaille kahdeksan tulla kotiin takaisin kun Lotalla on lääkäri 8.00. Saadaan kuulla allergia testin tulokset mm.
Aleksi aloittaa rumpu koulun huomenna koululla. On vapaa ehtoinen ja pitää mennä sitten kahdeksaksi jo perjantaisin kouluun vaikka koulu alkaisi vasta 9.00 :)

Huomenna saattaa hieman väsyttää jajos tauti iskee päälle niin hoh hoijaa...

Ei kommentteja: