sunnuntai 20. toukokuuta 2007

Ihanaa kun on lämmintä

Heräsin aamulla seitsemältä, kaikki lapset heräsi samaan aikaan. Minua väsytti ja puoli tuntia torkuin istuvilteen sohvalla, lapset kiltisti katsoi telkkaa. Riku sairastui eilen illalla, kurkku oli yöllä tosi kipee.

11 aikaan lähdin lasten kanssa savion puistoon, mutta taas kävi niin miten autojen kanssa minulla yleensä. Akku oli loppunut kokonaan, noh onneksi Riku jaksoi tulla auttamaan ja päästiin liikkeelle. Yhden aikaan tultiin kotiin ja tein muksuille ruokaa.
Kyllä oli puistossa kivaa, arska paistoi ja muksut sai juoksennella miten halusi. Minä itseäni grillasin, eilen jo talkoissa vähän käräytin itseäni :) Ei haittaa..

Mentiin puoli kolmen aikaan Katjalle seuraa pitämään. Pihalla oltiin oikeastaan koko ajan ja minä sain Juusoa hoitaa :) Vallaton pikku mies se on!
Lisää taas poltin itseäni, hullu mikä hullu! Juoruttiin taas urakalla, naapurit ja tuttavat! Omia ukkoja haukuttiin eli sitä tuiki tavallista terapiaa. Mietittiin juhannusta myös ja antaverkkaan ajaa meidät autot silloin, jos vaan pirjolle sopii. Pitääkin soitella sille ajoissa. Siellä saa olla läskeineen päivineen ihan rauhassa, missä vaatteissa tahansa. Tänään oli ihan mukava päivä, kun ei tarvinnut kotona nyhjätä ja kiristellä hampaita.

Huomenna on Aleksin toinen sarjasuunnistus kilpailu. Vaari ja Eira mummukin tulee sinne katsomaan.
Minullakin alkaa kurkku olemaan kipeä, liekö flunssa iskemässä myös...

Nyt pitäis saada pojat rauhoittumaan, jotta pääsisi suihkuun ja iltapalaa syömään...

Ei kommentteja: