tiistai 31. heinäkuuta 2007

Lastenhoidosta

Tätä ei tarvitse lukea jos joku meinaa ottaa itseensä, meinaan kirjoittaa OMAN näkemykseni asiasta: lapset hoidossa.

Olen tehnyt kolme lasta, ja en tehnyt niitä sen takia että, voisin niitä viedä hoitoon viikottain monta kertaa. Silloin kun ryhtyy tekemään lapsia täytyy olla valmis vähentämään omia menoja ja harrastuksia tai sitten sopia järjestelyistä isän kanssa. Toki niitä pitää olla ja mukavaahan se on. Mutta on paljon paikkoja yms mihin voi lapset aivan hyvin ottaa mukaan. Joo joo olisihan se tosi kiva ja helpompaa jos niitä ei olisi mukana mutta mitäs tekee lapsia, sitä pitää miettiä ENNEN lasten hankkimista. Eilenkin kun menin ikkunoita veljelle pesemään niin olisihan se ollut paaaaljon helpompaa jos niitä ei olisi ollut mukana, mutta mottoni on että ne kuuluu pakettiin. Jos ei jaksa katsella meidän riehuvia lapsia niin ei tarvitse minua pyytää mihinkään :) Minne minä menen, menee lapsetkin.
Todella harvoin pyydän lastenhoito apua. Otan ne jopa omaan lääkäriinkin mukaan, otan mukaan jos menen kauppoihin, asioimaan virastoissa, lenkille, joka kylään. Joulun aikaan olen pyytänyt lahjaostosten ajan hoito apua ja nyt 13.8 he menee illalla pariksi tunniksi kun meidän Rikun kanssa pitää mennä koulun vanhempain iltaan.
Mielestäni jos joku "ei niin pakollinen" paikka on sellainen mihin ei lapsia voi ottaa niin ei sinne itsekkään tarvitse mennä.... mitäs on lapsia tehnyt. Olen seitsemän vuotta ajatellut että itse olen lapseni tehnyt ja itse ne myöskin hoidan!!!!
He käyvät n kerran kuussa yö kylässä mummulassa ja silloinkin minulle tulee kamalan huono-omatunto. Se tekee kyllä ihan hyvää, puolin ja toisin, sitä en kiellä. En minäkään mikään super ihminen ole joka jaksaa 24/7 niin kauan kun lapset lentää pesästä. Mutta järki käteen.

Muistutan että tämähän on vain MINUN mielipide asiasta!!!!!!

Toiset on sitä mieltä että lapset ei saa hidastaa omaa elämistä, harrastuksia tai menoja. Kyllä ne vaan tuppaa hidastamaan, niin se vaan on. Ehtii sitä sitten mennä ja harrastaa kun hieman kasvavat ja pärjää yksinään pari tuntia. Nyt on lapset pieniä ja niiden kanssa pitää olla ja elää nyt. Joskus sujuu ja joskus ei :) Mutta elämään kuuluu niin ylämäet kun alamäet.

Ei kannata lapsia hankkia jos ei ole valmis niiden kanssa elämään! Lapset kuuluu kotiin EIKÄ hoitopaikkoihin. Lapset on osa elämää, sen mukaan pitää itse elää :)

Siis tottakai jos toinen vanhempi on suostuvainen olemaan kotona ja hoitamaan niin mikäs siinä, menkööt minun puolesta vaikka joka päivä. Mutta tyyliin että pitää kahville lähteä niin lapset ei voi tulla mukaan ja sitten kiikutetaan naapuriin/kummeille/mummolaan.

Kiitos, nyt takaisin töiden ihmeelliseen maailmaan.... Nukuin muuten aamulla pommiin :)

Ei kommentteja: