keskiviikko 29. elokuuta 2007

Näin se taas loman loppu häämöttää enemmän

Tosiaan kävin lasten kanssa prismassa ja kaikki valitsivat itselleen syys hatut ja hanskat.

Kotiin ja tein ruokaa, Rikukin saapui niiskuttaen ja hieman taisi olla lämpöä. Tein pika ruokaa ranskalaisia ja makkaran paloja uunissa mutta se ruoka oli virhe, kerron myöhemmin miksi. Pistin lapset ja itseni valmiiksi ja oli jo kiire, lapset meni vankilalle ja me mentiin sitten eskarin vanhempain iltaan. Voi jukra kun se kesti :) kuudelta alkoi ja 20vaille kahdeksan loppui. Mukavalta tuntui, mutta jotenkin se tuntui ihan erinlaiselta kun kannistossa. Kannistossa lähtökohtana oli leikkiminen mutta tuolla käydään kirjaimien ja numeroiden kimppuun heti :) Vaikka eipä kyllä, Lotalle se voi ollakkin tosi hyvä kun se nyt jo "osaa" kirjoittaa niin ja näin. Tietää kirjaimia paremmin kun aleksi mm. Niin se ei ole mahdottomuus että se oppisi lukemaan ja kirjoittamaan siellä :) Pikku nero :)

Tosiaan vaille kahdeksan haettiin muksut (piti kupponen kahvia juoda) ja kiireellä kotiin. Vaihdoin lenkki vaatteet, sauvat mukaan ja menoksi. Katja tuli taas matkaan. Ihmeteltiin tunnin jälkeen että mikäs kumma kun ei tunnu missään, ei hiki valu ja aika menee kun siivillä ja samaa tahtia mentiin jopa hieman lujempaa. Sitten loppu matkassa minulle iski kamala ylä vatsa kipu. Se johtui mitä luultavimmin siitä ruoasta ja kahvista tyhjään mahaan. Voi luoja, tunsin kuinka mahassa oikein poreili ja maha nesteet nousivat suuhun asti välillä, sitten poltteli jo ruokatorvea. Yritin sinnitellä mutta sitten oli pakko hidastaa kun Katja meni kotiin ja yksin taas kävelin kalevasta. Välillä tuntui että oksennus lentää.
Pääsin kotiin ja join heti puoli litraa maitoa ja otin lääkkeen. Ei olisi pitänyt syödä sellaista ruokaa eikä olisi saanut sitä kahvia juoda vankilalla, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Ja ottaa päähän nyt kun koko lenkki meni pieleen kun piti tahtia hidastaa :( No, tuleehan noita muitakin päiviä. Josko huominen olisi parempi.

Huomenna onkin luvassa Miron ja Lotan tutustuminen uuteen hoito/eskari paikkaan 9-11. Ja minä saatan aleksin kouluun, se kun ei nyt halua mennä yksin sen tapauksen takia. Pistin heti päivällä sähköpostia opettajalle asiasta ja hän otti sen vakavasti heti ja lupasi yrittää selvittää oliko ne oman koulun oppilaita. Mitä haen myöskin Aleksin jos ne vaikka näkyisivät matkalla. Olen sellainen emo leijona että oksat pois jos joku kiusaa koulussa minun lasta.

Nyt varmaankin pitää suihkuun mennä, vaikka en edes hikoillut tuolla 1.5h lenkillä :) Riku sanoi että pitää vielä kovemmin vaan pistää tossua toisen eteen... :)

Ei kommentteja: